25.8.2010
Nordisk InnovationsCenter (NICe) tulee tarjoamaan tukea projekteille, joiden tavoitteena on saada pk-yritykset vaikuttamaan ja osallistumaan palveluiden standardisointiin. Rahoitusta tällaisiin projekteihin voivat hakea pohjoismaiset yritykset, elinkeinoelämän järjestöt, tutkimuslaitokset ja erilaiset organisaatiot. Projekteja voidaan myöntää konsortioille, joissa on mukana vähintään kolme erilaista sidosryhmää. Tarkoitukseen on varattu noin 1,9 miljoonaa euroa ja hakuprosessi alkaa syyskuussa.
Tavoitteena on löytää konkreettisia toimia, kuinka saada pk-yrityksiä mukaan palvelualan standardien laadintaan. Erityisesti halutaan tukea ympäristöteknologiaan liittyviä hankkeita. Hankkeilla tulisi olla myös eurooppalainen tai maailmanlaajuinen ulottuvuus.
Yksityiskohtaiset tiedot tullaan julkaisemaan Nordisk InnovationsCenter www-sivuilla www.nordicinnovation.net syyskuun alkupuolella. Projektiehdotukset tulee jättää 29. lokakuuta 2010 mennessä.
Linkki haun ennakkoilmoitukseen
Lisätiedot:
Suomen Standardisoimisliitto SFS
Osastoinsinööri Hille Reiman
Puh. 09 1499 3309