header ajankohtaista
A- A+

Uutiset

8.2.2017

Uusi potilasvaatestandardi ilmestyy kevään aikana

Potilasvaatestandardien uusiminen on loppusuoralla. Uusi viisi potilaspyjamien standardia korvaava standardi SFS 7500:2017 julkaistaan kevään 2017 aikana. Koko vaatteen ei uuden standardin mukaan tarvitse enää olla samaa väriä kuhan koodiväri löytyy helposti vaatteesta.

Kansallisilla sairaalatekstiilien standardeilla on helpotettu julkisia hankintoja jo vuosikymmeniä. Standardeissa on määritelty materiaalien, mittojen ja mallien yksityiskohdat sillä tarkkuudella, että toimijat ovat voineet suoraan viitata standardeihin, jonka mukaisia tuotteita haluavat tilata tai tarjota. Tämä on tarkoittanut, että standardinmukaiset tuotteet ovat olleet vuodesta toiseen samaa, hyväksyttyä materiaalia, tiettyjä värejä ja tiettyjä malleja. Siis tuttuja ja turvallisia.


Hyvin toimivia materiaaleja on varmasti kuitenkin muitakin, niinpä osa potilasvaatteiden standardeista on uusittu siten, että yksityiskohtaiset materiaalimääritykset on poistettu ja huomio keskitetty käyttötarkoituksen vaatimiin oleellisiin ominaisuuksiin. Näin voidaan tarjota uusiakin materiaaleja kunhan ne toimivat vaatimusten mukaisesti. Vaatteen kokoa kuvaavia värisävyjä on myös hiukan muutettu, eikä koko vaatteen tarvitse enää olla tätä koodiväriä kunhan sävy löytyy helposti lajittelua ja varastointia varten.  Uusi standardi sisältää jatkossakin tuotteiden koon määrittävät mitat, mutta tarkkoja mallivaatimuksia ei myöskään enää ole. Standardi tullee olemaan haasteellisempi tilaajille ja tarjoajille kuin entiset, mutta samalla antaa mahdollisuuksia tuotteiden kehittelyyn samoin kuin potilaille uudenlaista päällepantavaa.


Uusi standardi valmistuu kevään 2017 aikana, jolloin samoja tuotteita koskevat, vuodelta 1991 olevat  seuraavat standardit kumotaan:


SFS 5686 Trikoo yöpuvun takki
SFS 5687 Trikoo yöpuvun housut
SFS 5688 Trikoo yöpuvun pusero
SFS 5721 Yöpaita
SFS 5722 Avopaita


Standardin on laatinut Standardisoimisyhdistys TEVASTA ry:n seurantaryhmä, johon kuuluu niin valmistajien, valmistuttajien, tekstiilihuollon, testaajien kuin käyttäjienkin edustajia.


Lisätietoja:

 

Auli Pylsy

Standardisoimisyhdistys TEVASTA ry/ c/o SUOMEN TEKSTIILI JA MUOTI ry

puh. 0503699304

auli.pylsy@stjm.fi

http://www.stjm.fi/toiminta-alueemme/standardisointi/


Palaa otsikoihin



SFS Kauppa

online.sfs.fi

Sähköalan standardit SFSstä

Lausuntopyynnöt


rss Uutiset

23.2.2017 ISO 70 v.

Kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO täyttää tänä vuonna 70 vuotta. ISO on voittoa tavoittelematon järjestö, joka saattaa maailman eri alojen asiantuntijat työstämään kansainvälisiä, markkinaehtoisia standardeja. Genevessä sijaitsevan järjestön toiminnassa on mukana 163 maata ja ISO-standardeja on julkaistu 21 000 kappaletta.

Lue lisää

15.2.2017 ISO 45001 kohti toista lausuntokierrosta

Kansainvälisen työterveys- ja työturvallisuusasioiden johtamista käsittelevän uuden standardin ISO 45001 valmistelussa saavutettiin tärkeä etappi viime viikolla. Standardista vastaava kansainvälisen standardisoimisjärjestön ISOn työryhmä pääsi sopuun toiselle lausuntokierrokselle lähtevän standardiehdotuksen sisällöstä.

Lue lisää

8.2.2017 Uusi potilasvaatestandardi ilmestyy kevään aikana

Potilasvaatestandardien uusiminen on loppusuoralla. Uusi viisi potilaspyjamien standardia korvaava standardi SFS 7500:2017 julkaistaan kevään 2017 aikana. Koko vaatteen ei uuden standardin mukaan tarvitse enää olla samaa väriä kuhan koodiväri löytyy helposti vaatteesta.

Lue lisää



SFSedu oppilaitosportaali

European Committee for Standardization

International Organization for Standardization

rss Tuoteuutiset

17.2.2017 Suojakäsineet: vaatimukset uudistettu

Vaatimukset mekaanisilta vaaroilta suojaaville käsineille on uudistettu. Ne kuvataan standardissa SFS-EN 388:2016. Standardia voi käyttää laatutason ja oleellisten ominaisuuksien määrittämisen tukena esimerkiksi toimittajan ja tilaajan kesken sekä tuotaessa suojakäsineitä maahan.

Lue lisää

10.2.2017 Vaatimukset palavien nesteiden varastopaikoille uudistettu

Palavien nestemäisten kemikaalien varastopaikkojen turvallisuus- ja ympäristövaatimuksia käsittelevä standardi SFS 3350 on uudistettu täysin. Standardi SFS 3350:2016 on turvallisuus- ja kemikaaliviraston julkaisemassa luettelossa niistä standardeista, joita noudattaen katsotaan kemikaaliturvallisuuslain (390/2005) nojalla annettujen säännösten vaatimusten täyttyvän. Standardi on tarkoitettu varastopaikkojen suunnittelijoille, rakentajille sekä varastopaikkojen huollosta ja kunnossapidosta vastaaville. Lisäksi ympäristö- ja pelastusviranomaiset voivat hyödyntää standardia työssään.

Lue lisää

9.2.2017 Aurinkosähkölaitteiston virta-jännite-ominaisuuksien mittaus

Uusi standardi SFS-EN 61829:2016 sisältää mittausmenetelmän asennuskohteen aurinkosähköpaneeliston ominaisuuksien määrittämiseen. Yhdenmukainen ja tarkoitukseen soveltuva virta-jännitekäyrän mittausmenetelmä auttaa varmistamaan, että aurinkosähköpaneeliston suorituskyky on tarkastettu asianmukaisesti laitteiston käyttöaikana.

Lue lisää