Henkilöiden tunnistamista tarvitaan nyky-yhteiskunnassa yhä enenevissä määrin. Tavallisimpia henkilötunnisteen sisältäviä välineitä ovat esimerkiksi maksukortit, matkapuhelimien SIM-kortit, passit ja erilaiset kulkukortit.
Uusimmissa henkilön tunnistamiseen käytetyissä menetelmissä hyödynnetään RFID-tekniikkaa. RFID (Radio Frequency Identification) tarkoittaa radiotaajuuksilla toimivaa etätunnistamista. Suomessa tekniikkaa on käytetty muun muassa pääkaupunkiseudulla käytettävissä matkakorteissa ja biometrisissa passeissa.
Standardisoinnin avulla varmistetaan, että henkilökohtaisen tunnisteen sisältävät kortit ja muut välineet ovat kansainvälisesti sovitussa muodossa, tunniste toimii kaikissa tunnisteenlukuympäristöissä oikein ja samalla tavalla.
Korttien ja muiden henkilön tunnistamisen muotojen kansainvälinen standardisointityö aloitettiin ISOssa vuonna 1988. Suomi on ollut aktiivisesti mukana ja nykyään alan standardisointiin voi osallistua liittymällä SFS:n perustamaan seurantaryhmään SR 303 Kortit ja tunnistaminen.
Voimassa olevia ISO-standardeja on yli 80 ja SFS-EN-standardeja noin 20.
Lisätietoja:
Antti Saari (etunimi.sukunimi@sfs.fi)
puh. 09 1499 3461
Kansainvälinen standardisointityö
Standardit