Kansainvälisellä tasolla laajin standardisoimisjärjestö on vuonna 1947 perustettu International Organization for Standardization (ISO). ISOn jäseniä ovat kansalliset standardisoimisjärjestöt 148 maasta. ISOn keskussihteeristö sijaitsee Genevessä. ISOn edeltäjänä toimi 1920-luvulla perustettu teknisten alojen standardisointijärjestö ISA, jonka toiminta kuitenkin päättyi toiseen maailmansotaan. Lyhenne ISO tulee kreikankielen sanasta isos, joka on suomeksi yhdenvertainen.
ISOn jäsenet luokitellaan kolmeen kategoriaan:
-
Kansallisia standardisoimisjärjestojä eli ISOn jäsenjärjestöjä on mukana 98. Joukossa ovat kaikki teollisuusmaat ja useimmat sellaiset kehitysmaat, joissa on merkittävää teollisuutta.
-
Kirjeenvaihtajajäseniä on 34, useimmat näistä kehitysmaita, joissa ei vielä ole toimivaa standardisoimisjärjestöä.
-
Erityisjäseniä ovat aivan pienimpien maiden standardisoimisjärjestöt, joita on mukana 14.
Standardit laaditaan ISOn teknisissä komiteoissa sekä näiden alaisissa alakomiteoissa ja työryhmissä. Useimmissa maissa, kuten Suomessa, toimii taustaryhmiä, joihin liittymällä voi vaikuttaa kansainväliseen standardisointiin ja päästä jäseniksi myös kansainvälisiin työryhmiin.
Teknisiä komiteoita on ISOssa noin 200, ja esimerkiksi Suomessa ne on jaettu SFS:n ja toimialayhteisöjen vastuulle. Kunkin kansainvälisen komitean sihteeristötehtävät on annettu hoidettavaksi sellaiselle jäsenmaalle, jolla on katsottu olevan riittävää asiantuntemusta kyseisellä alalla.
Jäsenmaat voivat ottaa ISO-standardin käyttöön vapaaehtoisesti joko sellaisenaan tai käännöstyön ja mahdollisen muokkaustyön jälkeen hyväksyttynä kansallisena standardina. Voimassaolevien ISO-standardien määrä on noin 15 000 ja monet niistä on otettu sellaisenaan käyttöön myös Euroopassa CENin EN-standardeina.
ISOn tärkein yhteistyökumppani on sähköalan kansainvälinen standardisointijärjestö International Electrotechnical Commission (IEC). ISOlla ja IEC:llä on yhteisiä teknisiä komiteoita.Vuonna 1906 perustettua IEC-järjestöä voidaan pitää ensimmäisenä kansainvälisenä standardisoimisjärjestönä, sillä ensimmäinen toimiala, jolla tarve yhteisiin määritelmiin huomattiin, oli sähkötekniikka.
Kolmas kansainvälinen standardisoimisjärjestö on kansainvälinen televiestintäliitto, International Telecommunication Union (ITU), joka on YK:n alainen televiestintäasioita hoitava erityisjärjestö. Telealan standardointi tähtää siihen, että viestintäverkot, päätelaitteet ja viestintäpalvelut ovat keskenään yhteentoimivia ja yhteensopivia maailmassa.
