Suomen Standardisoimisliitolla on SFS-standardien tekijänoikeus ja se valvoo kansainvälisten järjestöjen ja niiden jäsenten standardien tekijänoikeutta Suomessa.
VERKKOKÄYTTÖ
Yritykset ja oppilaitokset saavat laittaa standardeja sisäiseen verkkoonsa, mikäli ovat tehneet siitä SFS:n kanssa kirjallisen verkkokäyttösopimuksen.
OHJE SUOMEN STANDARDISOIMISLIITON ASIAKKAILLE STANDARDIEN KOPIOINNISTA
Standardit ovat tekijänoikeuslain suojaamia teoksia. Niiden osittainenkin kopiointi työtehtävään tai sen valmisteluun vaatii lain mukaan luvan. Luvan saa joko Suomen Standardisoimisliitolta tai Kopiosto ry:ltä. Kopioston sopimuksella saatu yleislupa kopiointiin ei kuitenkaan koskaan oikeuta koko julkaisun kopiointiin.
Tekijänoikeuslain mukaan Kopiosto edustaa sekä suomalaisia että ulkomaisia tekijänoikeuksien haltijoita. Se on lain antamin valtuuksin tehnyt sopimuksia valokopioinnista monien eri yhteisöjen ja yritysten kanssa.
Standardien osittainen kopiointi on tämän sopimuksen tehneissä yrityksissä ja yhteisöissä sallittua seuraavasti:
Yritykset
Yritykset saavat kopioida standardeja sisäiseen hallintotoimintaansa, kuten suunnitteluun, tutkimukseen ja sisäiseen tiedotukseen. Kopioinnin määrä saa olla enintään puolet standardin käännetystä sivumäärästä, ei kuitenkaan yli 20 sivua. Sallittua ei siis ole kopioida standardeja esimerkiksi tarjouspyynnön liitteeksi.
Oppilaitokset
Opetusta varten opettaja saa kopioida samasta standardista lukukaudessa yhden kappaleen kutakin oppilasta varten. Koko standardia ei saa kopioida, vaan enintään puolet käännetystä sivumäärästä, ei kuitenkaan yli 20 sivua. Piirtoheitinkalvojen ja muun sähköisen opetusmateriaalin tekeminen on sallittua.
Tutkimuksessa saa kopioida omaan käyttöön.
Oppilailla on lopputyössään lupa lainata otteita aihetta käsittelevistä SFS-standardeista.
Valtionhallinto, kunnat, kirkko ja järjestöt
Valtionhallinnon sisäiseen hallintotoimintaan, kuten valmisteluun, päätöksentekoon, tiedotukseen, koulutukseen ja suunnitteluun, saa kopioida standardista enintään puolet standardin käännetystä sivumäärästä, mutta korkeintaan 20 sivua. Kopioita saa valmistaa niin monta kuin asianomaisen tehtävän tarkoituksenmukainen hoitaminen vaatii.
Kuntia ja kirkkoa koskee sama sääntö.
Kopiointisopimuksen tehneet järjestöt saavat kopioida samoin ehdoin kuin kunnat.
Muu kopiointi
Muulla tavalla kuin valokopioimalla tapahtuva kopiointi, esimerkiksi skannaus optiseen muotoon, edellyttää standardien julkaisijan lupaa. SFS-standardien julkaisija on Suomen Standardisoimisliitto SFS.
Jos standardista kopioidaan enemmän kuin puolet, tarvitaan samoin aina standardin julkaisijan lupa tai mikäli standardista halutaan julkaista joitakin osia jossain muussa julkaisussa, vaatii se aina SFS:n julkaisuluvan.
Yksityishenkilö saa kopioida vapaasti omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä hankkimaansa standardia. Kopiointi kaupalliseen tarkoitukseen on kiellettyä.
ISOn esite tekijänoikeuksista
Lisätietoja
Suomen Standardisoimisliitto SFS
PL 116, 00241 HELSINKI
puh. 09 149 9331
sähköposti
www.sfs.fi
Kopiosto ry
Hietaniemenkatu 2, 00100 HELSINKI
puh. 09 406 197
www.kopiosto.fi