header ajankohtaista
A- A+

Tuoteväärennökset ovat turvallisuusriski

 

Halpa hinta houkuttaa ostamaan. Aito ja alkuperäinen maksaisi monin verroin enemmän. Oman kukkaron kannalta suotuisalla päätöksellä on kuitenkin monenlaisia ikäviä seurauksia. Ostamalla väärennöksiä saattaa tulla tukeneeksi esimerkiksi lapsityövoimaa tai huumekauppaa. Oma ja ympäristön turvallisuus voivat myös vaarantua.


Suomi ei ole suojassa tuoteväärennöksiltä


Väärennettyjen tuotteiden markkinat ovat hämmentävän suuret. Vuonna 2016 julkaistun OECD:n raportin mukaan vuonna 2013 Euroopan unionin alueelle tuotiin väärennettyä tavaraa 85 miljardin euron arvosta. Määrä on 5 prosenttia tuodun tavaran kokonaisarvosta.
Kengänpohjat

Mainitun OECD:n raportin mukaan Suomi oli yhdeksännellä sijalla, kun vertailtiin väärennettyjen maahantuotujen tuotteiden arvoa kokonaistuontiin maittain. Suomen sijoitus oli Pohjoismaista korkein. Yksi syy siihen on Suomen kriittinen sijainti EU:n ulkorajana; tuotteet voivat olla läpikulkumatkalla.

OECD:n mukaan EU:n alueelle tuodut väärennökset ovat tavallisimmin luksustuotteita kuten rannekelloja, merkkikenkiä ja -laukkuja. Toisaalta EU:n alueelle päätyy myös ihan tavallisia kuluttajatuotteita – vaatteita, tupakkaa ja leluja sekä kosmetiikkaa, varaosia ja erilaisia työkaluja ja -koneita. Jopa tunnetuista hedelmien tuotemerkeistä on tavattu kopioita. Valtaosa väärennetyistä tavaroista valmistetaan Kiinassa.

Eurooppalaiselle liike-elämälle ja taloudelle koituu tuoteväärennöksistä monenlaista haittaa. Aitojen tuotteiden markkinat kapenevat, yritysten liikevaihto pienenee ja paineet hinnankorotuksiin kasvavat.  Valtio menettää verotuloja sekä työpaikkojen häviämisen vuoksi että lainmukaisen kaupankäynnin vähennyttyä.


Tuoteväärennöksiä voi olla vaikea tunnistaa


Väärennöksiä tehdään mahdollisimman halvalla, eikä niiden voida myöskään taata olevan turvallisia. Väärennetyn tuotteen käyttö saattaa aiheuttaa vaaratilanteita ja vahingoittaa omaa ja ympäristön terveyttä. Merkkivaatteen jäljitelmä voi olla herkästi syttyvä tai siinä voi olla allergisoivia aineita. Leluista voi irrota helposti pieniä osia ja lelut voi olla käsitelty haitallisilla aineilla. Kopioitu elektroniikkalaite ei ole välttämättä määräysten mukainen ja saattaa aiheuttaa oikosulkuja.

Kuluttajan voi olla joskus hankala tunnistaa, mikä on aito tuote ja mikä väärennös. SuurennuslasiVarmimpia hälytysmerkkejä väärennöksestä ovat erikoinen myyntipaikka (katu, ranta) ja huomattavan halpa hinta. Verkkokaupoista ostaessa kannattaa hakea tietoa muiden kokemuksista myyjästä ja myyjän tuotteista. Aitoutta voi tarkastella vertaamalla esimerkiksi tuotemerkkiä virallisella verkkosivulla oleviin kuviin.

Yksi turvallisen ja aidon tuotteen merkki on standardien käyttö. Standardeista tuotteiden valmistajat ja myyjät saavat ohjeita, mitä asioita tulee ottaa huomioon, jotta tuote on turvallinen. Esimerkiksi pienille lapsille tarkoitetut lelut eivät saa olla liian pieniä tukehtumisvaaran takia. Vastuullisesti toimivat yritykset noudattavat standardeista tuttuja laatukriteereitä myös työskentelyolosuhteiden ja ympäristövaikutusten osalta.

Kaikkia käytettyjä standardeja ei kuitenkaan yleensä näy tuotteen tiedoissa. Melko tavallista on, että yritykset saattavat mainita käytössään olevan laadun tasoa (ISO 9000) tai ympäristövastuuta (ISO 14000) ilmentävät standardit. Joissakin tuoteryhmissä, esimerkiksi leluissa ja sähkölaitteissa, on EU-alueella pakollinen CE-merkintä. CE-merkintä on valmistajan vakuutus tuotetta koskevien direktiivien noudattamisesta. CE-merkintä pohjautuu usein standardien ohjeistuksiin, joten standardinmukaisuus näissä tapauksissa on usein myös keino varmistaa, että tuote on sellainen kuin EU-direktiivit edellyttävät.

Standardit piratismin torjuntaan


Väärennösteollisuus on 2000-luvulla yleistynyt huomattavasti, ja yhä useampien organisaatioiden on osattava varautua kohtaamaan omien tuotteiden kopiointiuhat. Kansainvälisessä standardisoimisorganisaatiossa ISOssakin tämä on huomattu, ja nyt on tekeillä standardi, joka auttaa liike-elämää, teollisuutta ja julkishallintoa toimimaan tuotepiratismia vastaan.

Standardia on laatimassa palveluidentarjoajia, brändien ja tavaramerkkien haltijoita, kuluttajajärjestöjä sekä turvallisuusalan ja juridiikan ammattilaisia. Standardiin kootaan ohjeita, joiden avulla organisaatiot pystyvät ymmärtämään ja yksilöimään erityyppisiin tuoteväärennöksiin ja -väärentäjiin liittyviä riskejä.

Ohjeiden avulla pystyy esimerkiksi laskemaan, millainen rahallinen riski tuoteväärennöstapaus voi organisaatiolle olla tai kuinka paljon säästöä toisivat väärennösten varalta tehdyt sijoitukset turvallisuuteen. Muusta riskianalyysista standardin ohjeet poikkeavat siinä, että ne pohjautuvat rikoksentorjunnan tutkimukseen. Standardin odotetaan valmistuvan kesällä 2018.


Lisätietoja


Suomessa tuotteiden aitoutta ja luotettavuutta koskevaa standardisointia seuraa SFS:n seurantaryhmä SR 211 Yhteiskunnan turvallisuus. Piratismin torjuntaa koskevan standardin laadintaan ei Suomesta tällä hetkellä osallistuta aktiivisesti, mutta se on mahdollista seurantaryhmän SR 211 kautta. Lisätietoja seurantaryhmästä antaa teknillinen johtaja Antti Karppinen (etunimi.sukunimi@sfs.fi, puh. 09 1499 3386).

Projektijohtaja Hyeonho Parkin haastattelu:

Standardin ISO 19564 laadinnan projektijohtajan Hyeonho Parkin haastattelu: Understanding risks related to product fraud