Siirry sisältöön
17.1.2019 Uutinen

Euroopan komissio sponsoroi sähköisen laskutuksen (eInvoicing) käyttöönottoa – standardit käyttöön maksutta

Euroopan komission tavoitteena on siirtyä vuoden 2020 aikana julkisissa hankinnoissa sähköiseen laskutukseen. Saavuttaakseen tavoitteensa komissio sponsoroi julkisten hankintojen sähköisen laskutuksen standardien käyttöönottoa EU:n alueella. Kaksi sähköisen laskutuksen tärkeintä standardia on mahdollista hankkia SFS:n verkkokaupasta käyttäjälle maksutta.

Siirtyminen paperilaskutuksesta sähköiseen laskutukseen tulee Euroopan komission mukaan mahdollistamaan kuuden vuoden aikana noin 240 miljoonan euron säästöt. Edistääkseen sähköiseen laskutukseen siirtymistä eurooppalainen standardointijärjestö CEN on allekirjoittanut Euroopan komission kanssa sopimuksen kahden julkisten hankintojen sähköistä laskutusta käsittelevän standardin poikkeuksellisesta vapaasta saatavuudesta. EU korvaa vapaasta saatavuudesta aiheutuvat tulonmenetykset CENille. Standardointijärjestöjen rahoituksesta merkittävä osa katetaan standardien myyntituloilla. Esimerkiksi SFS:n toiminnan rahoituksesta 67 prosenttia (v. 2017) koostuu standardien myyntituloista.

Julkaisut ovat standardi SFS-EN 16931-1 ”Electronic Invoicing – Semantic data model of the core elements of an electronic invoice” ja tekninen spesifikaatio CEN/TS 16931-2 ”Electronic invoicing – Part 2: ”List of syntaxes that comply with EN 16931-1”. Julkaisut on laadittu CENin sähköistä laskutusta käsittelevässä teknisessä komiteassa CEN/TC 434.

Julkaisut tukevat EU:n julkisten hankintojen sähköistä laskutusta käsittelevää direktiiviä 2014/55/EU. Direktiivi velvoittaa julkishallinnon ottamaan vastaan ja käsittelemään verkkolaskut, jotka vastaavat standardia SFS-EN 16931-1. Teknisessä spesifikaatiossa on mm. lista verkkolaskutusformaateista, jotka ovat standardin mukaisia.

EU:n sponsoroima vapaa saatavuus koskee vain ko. kahta julkaisua. Allekirjoitetun sopimuksen mukaan niiden tulee olla veloituksetta ladattavissa kansallisten standardointijärjestöjen verkkopalveluista kuten verkkokaupasta. Muihin toimitustapoihin, esimerkiksi SFS:n online-kokoelmien hinnoitteluun, sponsoroinnilla ei ole vaikutusta.