Siirry sisältöön
1.9.2020 Uutinen

Vähimmäisvaatimukset ja ohjeet kansanmaskeille on julkaistu suomeksi

Kesäkuussa valmistunut kansanmaskien CWA-asiakirja eli esistandardi on julkaistu suomeksi ja on saatavilla maksutta SFS:stä. Asiakirjassa esitetään kansanmaskien ominaisuuksia koskevia vähimmäisvaatimuksia, testausmenetelmiä ja käyttöohjeita. Esistandardi on laadittu kansanmaskien kaupallisen valmistuksen tueksi.

Eurooppalainen standardointijärjestö CEN (European Committee for Standardization) on laatinut kansanmaskien CWA-asiakirjan Euroopan komission pyynnöstä. Se koskee tavallisille kansalaisille tarkoitettuja uudelleenkäytettäviä tai kertakäyttöisiä suu-nenäsuojuksia. Ne soveltuvat käyttäjille, joilla ei ole virus- tai bakteeri-infektion oireita ja jotka eivät ole tekemisissä oireisten henkilöiden kanssa.

Kansanmaskit vähentävät käyttäjien sylkipisaroiden leviämistä lähiympäristöön. Ne saattavat myös rajoittaa jossain määrin pisaroiden pääsyä maskin ulkopuolelta käyttäjän nenän ja suun alueelle, mutta niiden ei ole osoitettu takaavan tällaista suojausta. Kansanmaskien tuotetiedoissa ei siis saa olla väitteitä, että ne suojaisivat käyttäjäänsä virustartunnoilta.

Esistandardissa vaatimuksia ja ohjeita kansanmaskien valmistajien avuksi

CWA-asiakirjan esittämät vähimmäisvaatimukset koskevat kansanmaskin mallia ja ominaisuuksia, testausmenetelmiä, pakkausta, merkintöjä sekä käyttöohjeita. Maskia käytettäessä on muistettava, ettei sitä saa vetää otsalle tai leuan alle kesken käytön tai käytön jälkeen. Uudelleenkäytettävien maskien on kestettävä vähintään viisi pesukertaa ja pesulämpötilan on oltava vähintään 60 °C.

Asiakirjan liitteenä on myös erityissuosituksia itse tehdyille maskeille.

Kansanmaskeissa ei saa olla CE-merkintää, eivätkä ne korvaa muita varotoimia

Kansanmaskit eivät ole EU:n direktiivin 93/42/ETY tai asetuksen 2017/745 tarkoittamia lääkinnällisiä laitteita (kuten kirurgiset suu-nenäsuojaimet) eivätkä myöskään EU:n asetuksen 2016/425 mukaisia henkilönsuojaimia (kuten hengityksensuojaimet). Siksi niissä ei saa olla direktiivien vaatimusten mukaisuudesta kertovaa CE-merkintää.

CWA ei ole velvoittava eli kansanmaskien teossa sitä voi halutessaan hyödyntää. Sen mukaisissa kansanmaskeissa voi Suomessa käyttää merkintätunnusta Kansanmaski CWA 17553:2020. Jos haluaa myydä CWA:n vaatimusten mukaisia kansanmaskeja muualla kuin Suomessa, on selvitettävä kyseisen maan mahdolliset maskeja koskevat vaatimukset.

Kansanmaskit eivät korvaa muita varotoimia, kuten käsienpesua, turvavälejä ja oikeaoppista yskimis- ja aivastustapaa.

CWA 17553:2020:fi Kansanmaskit. Vähimmäisvaatimuksia, testausmenetelmiä ja käyttöä koskevia ohjeita

Lisää aiheesta

 CWA-asiakirjoista

Kansanmaskeista ja hengityssuojaimista Tukesin sivuilla:

7 faktaa kansanmaskeista
Tukes ohjeistaa: näin ostat kansanmaskin
Hengityssuojaimet ja maskit

SFS:n sivuilla:

Vain oikein käytetystä maskista on hyötyä
Kansanmaskeille on valmistunut eurooppalainen esistandardi
Koronaviruspotilaiden hoidossa tarvitaan standardien mukaisia hengityssuojaimia
Tarkkana hengityssuojaimien kanssa

Lue kaikki SFS:n standardeihin ja COVID-19-virukseen liittyvät uutiset

Lisätietoja

Antti Karppinen

Kansainvälisten asioiden johtaja
Soita: +358 40 545 2214
Viesti: antti.karppinen@sfs.fi