Suomen Standardisoimisliitto
 SFS News 3.4.2012 
yleisheader

SFS:n uutiskirjeet uudistuneet

 

Aiemmin eri järjestelmillä tuotetut SFS:n uutiskirjeet on liitetty kiinteäksi osaksi SFS:n www-sivuja. Uutiskirjeitten lähettämisessä käytetään uusittujen www-sivujen tekniikkaa. Uudistuksen myötä uutiskirjeitten ulkoasu on uusiutunut. SFS tuottaa yleisuutiskirjettä SFS News, IT-standardisoinnin uutiskirjettä ja ulkomaisten uutuuksien uutiskirjettä. SFS:n markkinointi kertoo uutuustuotteista neljässä uutiskirjeessä, joiden aiheet ovat kone-, tuotanto- ja materiaalitekniikka, rakentaminen, sähkö ja elektroniikka ja muut aihealueet. Uutiskirjeitten tilauslomake on www-sivujen kohdassa Ajankohtaista – Uutiskirjeet.

 

Standardiliite Kauppalehteen

 

Standardisoimisliitto julkaisee Kauppalehdessä 24.10.2012 standardeista kertovan kahdeksansivuisen liitteen. Siinä kerrotaan viime vuonna julkaistun vastaavan liitteen tavoin standardien hyödyistä. Yhteistyökumppanina projektissa on Inpress Oy. Liite koostuu haastatteluista ja ilmoituksista. Ideoita juttuaiheiksi ja ehdotuksia haastateltaviksi voi lähettää SFS:n tiedottajalle sähköpostilla osoitteeseen jyrki.alanko@sfs.fi. Ehdotukset tulee tehdä viimeistään 20.4.2012.

 

TIETOmessut 2012

 

Tietoasiantuntijat ry järjestää TIETOmessut 11.4.2012. Teemana TIETOmessuilla on "Valikoi parhaat tietolähteet!"   Paikalla on tietoalan näytteilleasettajia ja ohjelmassa heidän tietoiskupuheenvuorojaan sekä kaksi yhteistä keynote-puheenvuoroa erillisessä luentosalissa. SFS on mukana tapahtumassa näytteilleasettajana. Tapahtuma järjestetään Helsingissä Royal at Crowne Plaza –hotellissa.  

 

Kutsu tilaisuuteen

Kutsu tietomessuille 11 4 2012 (pdf) (1.5 MB)  

 

Ilmanpäästöjen standardit

 

Tervetuloa SFS:n keskustelutilaisuuteen ilmanpäästömittausten standardisoinnista tiistaina 24.4.2012 klo 9–11. Tilaisuus järjestetään SFS:n kokouskeskuksessa Helsingin Kampissa

 

Tarkoituksena on jakaa tietoa ja keskustella ilmanpäästöjä koskevan eurooppalaisen ja kansainvälisen standardisoinnin tilanteesta ja lähitulevaisuuden näkymistä. Tavoitteena on selvittää, millaisia odotuksia ja mielenkiintoa alan toimijoilla on CENin ja ISOn työhön, ja onko Suomessa riittävää kiinnostusta ilmanpäästöjen standardisointiin osallistuvan SFS:n seurantaryhmän perustamiseen.

 

Ilmoitathan osallistumisestasi tilaisuuteen viimeistään 19.4.2012 (sari.sahlberg@sfs.fi).

 

Tilaisuuden kutsu:

llmanpäästöjen standardit 24.4.2012 (pdf) (685.2 KB)

 

 

Energianhallintajärjestelmät-seminaari

 

Energiatehokkuusvaatimusten tiukentuessa energianhallintajärjestelmien merkitys yritysten ja yhteisöjen energiatehokkuustoiminnassa kasvaa. Hallintajärjestelmästandardiperheen uusin tulokas "SFS EN ISO 50001 Energianhallintajärjestelmät" tuo systemaattisuutta energiatehokkuuden parantamiseen ja mahdollistaa kansainvälisesti tunnetun ja tunnustetun sertifikaatin hankkimisen toiminnalle.

 

Tule kuulemaan lisää energiatehokkuusjärjestelmistä, kansallisesta energiatehokkuussopimusjärjestelmästä ja SFS-EN ISO 50001 implementoinnista Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistyksen järjestämään seminaariin.

 

Seminaari järjestetään 25.4.2011 klo 9-12 Helsingissä, osoitteessa Eteläranta 10, 2. krs, neuvottelukeskus. Seminaari on maksuton, mutta ilman ilmoitusta tapahtuvista poisjäänneistä laskutetaan 80 euron suuruinen "no show" -maksu.

 

Tilaisuuden ohjelma:

Seminaari energiahallintajarjestelmat 25 4 2012 ohjelma (pdf) (14.8 KB)

 

Turvallisen tekniikan seminaari 6.-7. kesäkuuta 2012

 

Seminaari pidetään Tampereen teknillisellä yliopistolla. Seminaari on viime vuoden tapaan kaksipäiväinen: keskiviikkona 6.6 on perinteinen luentotyyppinen seminaari ja torstaina 7.6 järjestetään työpaja. Työpajapäivässä on kolme ryhmää, jotka käsittelevät rajattua aihetta.

 

Työpajapäivän aiheet ovat:

 

1. Käytössä olevien koneiden turvallisuuden varmistaminen

2. Ohjausjärjestelmien turvallisuus

3. Konedirektiivin soveltaminen

 

Ilmoittautuminen seminaariin Metstan www-sivuilla www.metsta.fi alkaa kuluvan huhtikuun aikana.

 

Esitteitä ISO-standardeista

 

Kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO on julkaissut nelisivuisia eri alojen standardeista kertovia esitteitä.

 

Esitteissä kerrotaan ajoneuvojen, elintarvikkeiden ja juomaveden standardeista. Ajoneuvojen standardeja laatii eniten ISO/TC 22. Sen standardeja on yli 700. Elintarvikeketjuun liittyviä ISO-standardeja on lähes 1 000 kappaletta, niistä 800 on laatinut ISO/TC 34. Vettä käsittelee yli 550 ISO-standardia, niistä lähes puolet on laatinut ISO/TC 147.

 

Linkit esitteisiin:

Esite: ISO & food (pdf) (819.4 KB)

Esite: ISO & road and vehicles (pdf) (1.7 MB)

Esite: ISO & water (pdf) (1.3 MB)

 

Kansainvälisen standardien päivän julistekilpailu

 

Kansainväliset standardisoimisjärjestöt IEC, ISO ja ITU ovat julistaneet kilpailun Kansainvälisen standardien päivän (14. lokakuuta) julisteen laatimisesta. Päivän teemana on ”Less waste, better results – Standards increase efficiency, Vähemmän jätettä, parempia tuloksia – standardit lisäävät tehokkuutta”.

 

Kilpailun järjestää kansainvälisten standardisoimisjärjestöjen IEC, ISO ja ITU yhteistyöelin WSC (World Standards Cooperation).

 

Kilpailuun voi osallistua lähettämällä ehdotuksen jpg- tai png-muodossa sähköpostiosoitteeseen wsdposter@worldstandardscooperation.org . Kilpailuun voi jättää töitä 10. toukokuuta 2012 asti.

 

WSC:n www-sivuilla on lisätietoja päivän teemasta, aikaisempien vuosien julisteita ja tarkemmat kilpailuohjeet www.worldstandardscooperation.org .

 

Eero eläkkeelle

 

SFS:n talous- ja hallintopäällikkö Eero Sukanen, 63 jäi eläkkeelle huhtikuun alusta. KTM Eero Sukanen tuli SFS:n palvelukseen vuoden 2000 alussa toimittuaan sitä ennen talouden, rahoituksen, henkilöstö- ja tietohallinnon esimiestehtävissä useissa eri organisaatioissa. Eeron eläkkeellelähdön kunniaksi nostettiin maljoja toimistossa perjantaina 30. maaliskuuta.

 

Eero Sukanen